Mauri iskee taas!

   Kirjoitin syksyllä blogiani otsikolla "Vaviskaa kalastajat, metsästäjät, vaeltajat ja marjastajat". Yritin olla hieman provosoiva ja liioitella. Tuli kuitenkin reilusti vähäteltyä. Nimittäin metsähallituslain uudistaminen on menossa vielä enemmän penkin alle kuin pahimmissa kuvitelmissani syksyllä kuvittelin.
   Lainsäätäjällä on aikomuksena tehdä niinsanotusti kaivoslait: oikein kovalla kiireellä rutistaa laki läpi ennen eduskunnan vaihtumista. Sellaisia mitättömiä pikkuseikkoja kuin esimerkiksi yrittäjien kuulemisia ei tehdä lainkaan ja kaikki tämä murjotaan läpi sumuverhon takana. Sumuverho syntyy siitä että julkisuudessa kohua nostatetaan Metsähallituksen yhtiöittämisestä.Yhtiöittäminen ei sekään taida ihan kivutonta olla kun pääjohtaja Jyrki Kangas mielenosoituksellisesti nosti kytkintä.
   Lakiin on tiettävästi tulossa Saamelaiskäräjille veto-oikeus kaikkeen nykyisen Metsähallituksen luvitukseen. Jos sinulla on yritys ja haluat vaikkapa laavupaikan perustaa Metsähallituksen maille, on sinulla syytä olla saamelaisrekisterissä merkintä oikealla puolella, muuten lupa tulee varmasti evättyä. Olen täysin varma että etelän hyväuskoiset kansanedustajat eivät alkuunkaan käsitä sitä kuinka vahva vaikutus metsähallituksella on kaikkeen Lapin elämään. Lain valmistelussa olevan työryhmän viimeinen kokous on määrä pitää ylihuomenna 27.2.2014. Työryhmän toiminnan tuloksia, selkokielellä, on luettavissa Veikko Väänäsen blogista. Suosittelen.
   Samoin kirjoitin aiemmin näkemykseni julki siitä että saamelaisten valtaapitävä vähemmistö tähtää itsenäisen valtion perustamiseen. Norjan puolella tämänsuuntainen pyrkimys jo ääneen sanottiinkin. Suomen puolella samaan pyritään näennäisen sovinnaisesti. Istuttamalla Akwe:koita sinne ja tänne. Ollaan varsin lähellä tilannetta jossa jokainen joutuu puolensa valitsemaan. Inarin kunnallispolitiikassa kuohuu ennenkuulumattomalla tavalla.
   Samaan aikaan toisaalla: Eduskunta käsitteli torstaina 20.2.2014 julkisuudessa olleen homoliittoasian lisäksi kansanedustaja Heikki Auton lakialoitetta kaivoslain muuttamisesta (täysistunnon pöytäkirja: PTK 12/2014 vp ). Käsittely oli tässä vaiheessa varsin lyhyt ja ytimekäs. Auton avauspuheenvuoron jälkeen ainoastaan edustaja Eero Suutari käytti lyhyen kannatuspuheenvuoron. Lakialoite siirrettiin talousvaliokuntaan jatkokäsittelyyn. Ja arvatkaapas kuka onkaan talousvaliokunnan puheenjohtaja? Aivan oikein: Reijo Mauri Matias Pekkarinen. Mauri iskee taas. Tällä kertaa nuijaa pöytään. Siitä onkin melko tarkkaan kolme vuotta kun silloin ministerinä toiminut Pekkarinen lietsoi eduskunnan uskomaan että Lemmenjoen kullankaivu on koko kaivossektorin vakavin ongelma. Kyllä nyt jännittää mitä hyvää sieltä onkaan tulossa ja kuinka nopeasti.
   Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin hallituspuolueet tekevät keskenään jonkun kytkykaupan, 8,9 tai 15 vuoden siirtymästä, josta sitten äänestellään ja myöhästellään, ja lopuksi sovitaan uusi äänestyksen vastainen mutta ennalta sovitun mukainen tulos. Ei se yhteiskunta niin pyöri että asioista sovitaan demokraattisesti. Muuten sitä kohta alkaa saamelaisetkin vaatimaan demokratiaa...

  Se mikä on varmasti tulossa on kevät. Täällä Oulun korkeudella alkaa jo nurmikot vihertämään vaikka kalenteri väittää helmikuuta. Kevät tekee kullankaivajan levottomaksi, tämä kevät ehkä hieman eri syistä kuin normaalisti.

Se perimmäinen kysymys

   Näin suuren osteoporoosiseminaarin jälkeisinä maininkeina pysähdyin pohtimaan suurta perimmäistä kysymystä. Seminaarissa kultahistorioitsija Seppo J. Partanen valotti meidän kullankaivajien jo 145 vuotta kestänyttä kahnausta virkamiesten kanssa. Senhän kiistämättä aloitti Kittilän kruununvouti Planting, joka varasti kullankaivajilta valtauksen. Sittemmin näitä ristiriitoja on riittänyt. Loistavan esityksensä loppukaneettina Seppo Jii tiivisti ongelmat yhteen perimmäiseen kysymykseen: Kenelle kuuluu maassa oleva kaivamaton kulta?
   Kysymys kuulostaa aluksi aivan järjettömältä, mutta asiaa pohtimalla huomataan olevamme kimurantissa tilanteessa. Suomen sekä vanha hyvä että tämä nykyinen kaivoslaki lähtevät siitä että esiintymän löytäjä saa kullat pitää. Tämä lienee ainoa menetelmä joka houkuttelee ylipäänsä malminetsintää harjoittamaan. Muussa tilanteessa ei olisi tunnettuja esiintymiä, ei juurikaan kaivoksia ja koko planeettamme hyvinvointi aivan erilaisella tasolla. Mitä ei voi kasvattaa, joudutaan louhimaan sanoi eräskin viisas taannoin.
   Oletetaan että tavalla tai toisella havaitset tietyllä maa-alueella olevan kultaa. Teet valtauksen (kullanhuuhdontalupahakemuksen), jolloin saat oikeuden taloudellisesti hyödyntää malmin. Siis kaivaa ja pitää kullan. Kaikki selvää tähän asti. Mutta: kuka omistaa sen maassa olevan kullan ennen kuin olet kaivanut sen ylös? Asialla ei normaalisti ole mitään  merkitystä niin kauan kuin toiminta jatkuu kullan ylöskaivamisena. Taannoin kaivajat hakivat valtauksensa kaivospiireiksi oikeuksiensa pitkäaikaisen hyödyntämisen varmistamiseksi. Onko tilanne kaivospiirillä sitten erilainen, kuka omistaa kaivospiirin maassa olevan kullan (malmin)? Kaivospiirillä oleva inventoitu kultamäärä on joka tapauksessa kelvannut pankille vakuudeksi. Tuntuisi varsin erikoiselta että pankki myöntäisi lainaa jonka vakuutena olisi jonkun kolmannen osapuolen omaisuus. Olisi se toisaalta hauskaa hakea lainaa vaikkapa naapurin mersua tai taloa vastaan.
   Monessa yhteydessä parjaamamme kaivoslakityöryhmä otti sellaisen kannan että kulta muuttuu kaivajan omaisuudeksi vasta sillä hetkellä kun se kaivetaan ylös. Näin perustellen lakkautettavien kaivospiirien osalta maahan jäävää kultaa ei tarvitse korvata. Perustuslakivaliokunta vahvisti tämän käsityksen. Samaisen lakityöryhmän jäljiltä maanomistaja saa kaivosyhtiön lunastaessa maa-alueen kertakorvauksena korvauksen joka koostuu kohteenkorvauksesta, haitankorvauksesta ja vahingonkorvauksesta. Näiden lisäksi maksetaan osuus kaivosmineraalien arvosta (louhintakorvaus). Tämän osalta puolestaan talousvaliokunta esitti louhintakorvauksen tulleen maksetuksi kun alueesta maksetaan käyvä arvo puolitoistakertaisena.
   Otetaanpa esimerkki: Oletamme Agnico-Eaglen lunastaneen kaivosalueen itselleen käyttäen Lapin metsäkiinteistön keskihintaa 827€/hehtaari joka maassa oleva malmi mukaanlukien maksetaan puolitoistakertaisena. Kaivoksen pinta-ala on 21200 hehtaaria, joten lunastushintaa tulee kokonaisuudessaan 26 miljoonaa euroa. Tästä malmin arvoa kuvaava louhintakorvauksen osuus on 9 miljoonaa euroa. Kaivoksen malmivaranto on noin 150 000kg, arvoltaan yli 4 miljardia euroa. Kukas nyt omistaa maassa olevan kullan? Jos sen omistaa maanomistaja (Agnico-Eagle), teki valtio erittäin surkeat kaupat: myi 4 miljardin tavarat 9 miljoonalla. Jos maassa olevan kullan sittenkin omistaa kaivospiirin haltija (Agnico-Eagle), kuten luonnolliselta tuntuisi, asettuu jälleen meidän kaivospiirin menettävien kullankaivajien asema erikoiseen valoon. Tehtyään huonot kaupat Kittilässä valtio sosialisoi meidän kullat ilmaiseksi.
   Spekuloidaanpa vielä: oletamme että valtio keksisi kasvattaa Lemmenjoen kansallispuistoa Kittilän suuntaan ja lunastaisi kaivosyhtiön pois tieltä. Mihin hintaan silloin maa vaihtaisi omistajaa? Edelleen puolitoista kertaa normaali käypä hinta, vai vaikuttaako tehty malmilöytö hintaan? Yleisen edun nimissä on pakkolunastuksia tehty ennenkin... Ai niin, mutta eihän valtiot pakkolunasta yksityisiä kaivosyrittäjiä muualla kuin mustassa Afrikassa, eihän?
   Ai miten niin osteoporoosiseminaari? No, kullankaivajien kultaseminaarissa luita katkeili siihen malliin että Maarianhaminan sataman rampissa oli ruuhkaa, toisia vietiin paikattavaksi ja toisia tuotiin jo kipsattuna takaisin. Hyvä kun hengissä selvittiin - kevättä kohti!