Jokunen vuosi takaperin kirjoitin siitä kuinka suomalaisen yhteiskuntamme 'laiva' on kääntymässä, joskin hitaasti. Kuusi vuotta kultaliiton puheenjohtajana ei ole ihan viimeistä optimismin jyvää korvieni välistä vienyt, joskin lähellä sitä ollaan oltu monta kertaa. Lisäksi nämä vuodet ovat opettaneet ettei mainittu laiva, eikä meidän kullankaivajien kohtalo laivalla käänny itsestään. Sitä pitää aktiivisesti kääntää.
Taaksepäin katsoen on helppo nähdä että koko nykyaikaisen ammattimaisen konekaivujakson 80-luvulta alkaen me kaivajat olimme laivassa matkustajina. Emme osanneet emmekä kovin voimallisesti edes pyrkineet vaikuttamaan meidän sidosryhmiin, lainsäädännöstä ja poliittisesta väännöstä puhumattakaan. Välillisesti toki vaikutimme kullankaivusta ja kullankaivajista muodostuneen julkisen kuvan kautta. Eikä siltäkään osin kaikki ollut kovin positiivista imagonhuoltoa. Koneellisen kullankaivun ammattilaiset olivat julkisuudessa joko käräjöidessään Metsähallitusta vastaan tai suurten hippulöytöjen kautta keräämässä kateutta. Elämäntapakaivu eli varhaista nousukauttaan (liiton jäsenmäärää mittarina käyttäen) ja senkin osalta muutamat ylilyönnit keräsivät lehtijuttujen kautta vähemmän mairittelevaa julkisuutta.
Naturan tullessa 2000-luvulla LKL hieman karrikoiden totesi ettei se kullankaivuun vaikuta kun kaikki alueet on jo suojeltu. Jokunen lausunto taidettiin antaa mutta aktiiviseksi vaikuttamiseksi sitä ei juuri voi kutsua. Kaivoslain tullessa saatiin sitten tosissaan turpiin. Silloinkin etukäteen aktiivisesti toimimisen sijaan aloimme toimimaan vasta päätöksien tullessa julki. Oltiin proaktiivisuuden sijasta reaktiivisia eikä siinä vaiheessa enää juristeihin laitetut rahat tuoneet toivottua lopputulosta.
Viimeisten vuosien aikana on lainsäädännöllisesti tapahtunut kullankaivajien osalta paljon. Eikä juridiikan kiemurat todellakaan ole loppumassa. Kaivoslain lisäksi on muuttunut lähes kaikki meihin vaikuttavat lait (vesiensuojelu, rakentaminen jne.). Lisämutkia tuovat vielä ainakin metsähallituslain ja saamelaisten aseman määrittelyt. Sen verran on opittu että kaikista näistä pitäisi pysyä jyvällä. Kaikkiin pitäisi yrittää vaikuttaa. Työntää jalkaa oven väliin, verkostoitua ja lobata. Puhua niille jotka laivan ruoria vääntävät, tarvittaessa heittää ankkuri. Työsarkaa riittää ja merkillepantavaa asiassa on se että kaikki sidosryhmät, siis ne tahot joiden kanssa toimimme, tekevät sitä työkseen. Me olemme talkoohommissa. Jo pelkästään palaveriin osallistuminen normaalina toimistoaikana on vapaaehtoistyössä haasteellista. Pöydän vastakkaisella puolella istujat saavat palkkaa, päivärahoja ja kilometrikorvauksia. Me puolestaan otamme rokulia ja teemme vapaaehtoistyötä kulukorvausten voimalla. Se vaatii asennetta ja sitoutumista. Harvakseltaan tehty työ kuitenkin palkitsee.
Tuore kaivoslaki ei ole kullankaivun loppu. Lait on tehty muutettavaksi ja nyt vaalien alla on meillä kaikilla hyvä mahdollisuus tentata Arkadianmäelle haluavia kullankaivajien asioista. Hyvin useat nykyisistäkin kansanedustajista ovat valmiita myöntämään ettei kaivoslain osalta kaikki mennyt niinkuin piti. Ei ollut tarkoitus tehdä luvituksesta katkonaista valitusautomaattia. Ei ollut tarkoitus tappaa kultaperinnettä. Kaikki tämä voidaan vielä korjata ja siihen vaikuttamisen aika on nyt, ja huomenna ja päivinä sen jälkeen.
Tunturissa on tilaa kullankaivulle, marjastukselle, metsästykselle ja poronhoidolle. Tilaa on myös turisteille, matkailijoille ja retkeilijöille tulevassa Geoparkissa ja sen ulkopuolella aivan turvallisesti. Sopu sijaa suo - myös kullankaivulle.
