Jokunen vuosi takaperin kirjoitin siitä kuinka suomalaisen yhteiskuntamme 'laiva' on kääntymässä, joskin hitaasti. Kuusi vuotta kultaliiton puheenjohtajana ei ole ihan viimeistä optimismin jyvää korvieni välistä vienyt, joskin lähellä sitä ollaan oltu monta kertaa. Lisäksi nämä vuodet ovat opettaneet ettei mainittu laiva, eikä meidän kullankaivajien kohtalo laivalla käänny itsestään. Sitä pitää aktiivisesti kääntää.
Taaksepäin katsoen on helppo nähdä että koko nykyaikaisen ammattimaisen konekaivujakson 80-luvulta alkaen me kaivajat olimme laivassa matkustajina. Emme osanneet emmekä kovin voimallisesti edes pyrkineet vaikuttamaan meidän sidosryhmiin, lainsäädännöstä ja poliittisesta väännöstä puhumattakaan. Välillisesti toki vaikutimme kullankaivusta ja kullankaivajista muodostuneen julkisen kuvan kautta. Eikä siltäkään osin kaikki ollut kovin positiivista imagonhuoltoa. Koneellisen kullankaivun ammattilaiset olivat julkisuudessa joko käräjöidessään Metsähallitusta vastaan tai suurten hippulöytöjen kautta keräämässä kateutta. Elämäntapakaivu eli varhaista nousukauttaan (liiton jäsenmäärää mittarina käyttäen) ja senkin osalta muutamat ylilyönnit keräsivät lehtijuttujen kautta vähemmän mairittelevaa julkisuutta.
Naturan tullessa 2000-luvulla LKL hieman karrikoiden totesi ettei se kullankaivuun vaikuta kun kaikki alueet on jo suojeltu. Jokunen lausunto taidettiin antaa mutta aktiiviseksi vaikuttamiseksi sitä ei juuri voi kutsua. Kaivoslain tullessa saatiin sitten tosissaan turpiin. Silloinkin etukäteen aktiivisesti toimimisen sijaan aloimme toimimaan vasta päätöksien tullessa julki. Oltiin proaktiivisuuden sijasta reaktiivisia eikä siinä vaiheessa enää juristeihin laitetut rahat tuoneet toivottua lopputulosta.
Viimeisten vuosien aikana on lainsäädännöllisesti tapahtunut kullankaivajien osalta paljon. Eikä juridiikan kiemurat todellakaan ole loppumassa. Kaivoslain lisäksi on muuttunut lähes kaikki meihin vaikuttavat lait (vesiensuojelu, rakentaminen jne.). Lisämutkia tuovat vielä ainakin metsähallituslain ja saamelaisten aseman määrittelyt. Sen verran on opittu että kaikista näistä pitäisi pysyä jyvällä. Kaikkiin pitäisi yrittää vaikuttaa. Työntää jalkaa oven väliin, verkostoitua ja lobata. Puhua niille jotka laivan ruoria vääntävät, tarvittaessa heittää ankkuri. Työsarkaa riittää ja merkillepantavaa asiassa on se että kaikki sidosryhmät, siis ne tahot joiden kanssa toimimme, tekevät sitä työkseen. Me olemme talkoohommissa. Jo pelkästään palaveriin osallistuminen normaalina toimistoaikana on vapaaehtoistyössä haasteellista. Pöydän vastakkaisella puolella istujat saavat palkkaa, päivärahoja ja kilometrikorvauksia. Me puolestaan otamme rokulia ja teemme vapaaehtoistyötä kulukorvausten voimalla. Se vaatii asennetta ja sitoutumista. Harvakseltaan tehty työ kuitenkin palkitsee.
Tuore kaivoslaki ei ole kullankaivun loppu. Lait on tehty muutettavaksi ja nyt vaalien alla on meillä kaikilla hyvä mahdollisuus tentata Arkadianmäelle haluavia kullankaivajien asioista. Hyvin useat nykyisistäkin kansanedustajista ovat valmiita myöntämään ettei kaivoslain osalta kaikki mennyt niinkuin piti. Ei ollut tarkoitus tehdä luvituksesta katkonaista valitusautomaattia. Ei ollut tarkoitus tappaa kultaperinnettä. Kaikki tämä voidaan vielä korjata ja siihen vaikuttamisen aika on nyt, ja huomenna ja päivinä sen jälkeen.
Tunturissa on tilaa kullankaivulle, marjastukselle, metsästykselle ja poronhoidolle. Tilaa on myös turisteille, matkailijoille ja retkeilijöille tulevassa Geoparkissa ja sen ulkopuolella aivan turvallisesti. Sopu sijaa suo - myös kullankaivulle.
keskiviikko 5. marraskuuta 2014
maanantai 1. syyskuuta 2014
Aarre sateenkaaren päässä
Kultakesän kääntyessä lopuilleen voi jo muistella kesän suurinta tapahtumaa, kenties koko Lapin puhutuinta, Petronellan paluuta. Homma sai alkunsa viime talvena kun Kalifornialainen seikkailija Jenny O'Connell otti yhteyttä. Hän oli tavannut tuttavansa Solangen äidin, Petronella van der Moerin, joka oli kertonut kävelleensä Lappiin. Ei aikaakaan kun Jenny päätti toteuttaa saman matkan. Kun rahoituskin järjestyi nykytyylin mukaisesti internetin kautta, näytti kaikki selvältä.
Sydäntalvella yhteydenpito kuitenkin yllättäen katkesi pariksi kuukaudeksi. Syyksi paljastui että Petronella oli kuollut, nyt oikea Petronella ja ihan oikeasti kuollut. Viime tahtonaan hän oli ilmoittanut että osa hänen maallisista jäännöksistään tuhkan muodossa oli määrä ripotella Lapin kultamaille.
Suomessa tarina sai valtavasti julkisuutta. Ennalta vuodetun määräajan, heinäkuun lopun lähestyessä sain Lemmenjoelle päivittäin puheluita eri toimittajilta. Joku kysyi yksityiskohtia muistotilaisuuden järjestelyistä ja toinen pyysi suoraan kuvausryhmälleen pääsyä mukaan "Lemmenjoen hautausmaalle" kuten eräs toimittaja virheellisesti suunnitelmaa luonnehti.
Solange oli varsin varautunut kaikkiin lehtimiehiin, äitinsä tavoin. Niinpä päätimme kokeilla somen voimaa vuotamalla Facebookin kautta ulos tiedon että tytär Solange ei tulekaan Suomeen. Vaikutus uutisniukkana heinäkuun loppuviikkona oli valtaisa. Tieto julkaistiin kaikissa Lapin medioissa ja myös etelän valtalehdissä. Tuloksena olikin se että Lapin radio tiedotti Petronellan paluun siirtyvän, samaan aikaan kun olimme jo noutamassa Solangea Ivalon lentokentältä. Näin saimme rauhassa käydä Lemmenjoella, Morgamin kämpällä, jonka lähimaastoon Solange ripotteli äitinsä tuhkat tunturien tuuleen. Iltatilaisuutemme Inarin pyrkyrien palstalla oli pienimuotoinen, intiimi ja tunteellinen.
Seuraavaksi päiväksi järjestämämme LKL:n 65-vuotisjuhla onnistui yli odotusten. Edunvalvontapäällikkömme Antti Peronius kertasi kullankaivajien tilanteen, missä ollaan ja miten siihen on tultu. Vastauspuheenvuoro tuli tällä kertaa pääkallopaikalta Arkadianmäeltä kansanedustaja Heikki Autton toimesta. Paljon on Heikki tehnyt kaivajien eteen ja vielä lupaili jatkossakin meidän asiaa siellä edistää, hyvä niin.
Välinumerona Jenny esitti tuoreen Lemmenjoella tekemänsä laulun "Return", joka yhdistää hienolla tavalla Petronellan tarinan, Jennyn seikkailun sekä meidän kullankaivajien sielunmaiseman. Laulun lopussa piirtyy kullankaivajien uusi sanoma: "Vielä tästä me noustaan!". Varsinainen uutispommi tuli sitten seuraavana kun esittelin kunniavieraamme Solange Vandermoerin. Sattumoisiin hän sattui istumaan ainoan paikalla olleen toimittajan, Lapin Kansan nuoren naisjournalistin vieressä. Poikkeuksellisesti hän päättikin antaa tälle uransa alussa olevalle nuorelle naiselle (vrt. äitinsä tilanne Suomessa ollessaan) haastattelun. Lauantain Lapin Kansa hehkuttikin Solangea ja Petronellan paluuta rakastamiensa kultamiesten ja -naisten joukkoon usean sivun artikkelilla.
Illan kääntyessä lopuilleen piirtyi sateenkaaren pää juuri tuohon juhlahuoneistoon, Tankavaaran Nugget-ravintolaan. Siellä se todellinen Lapin kulta-aarre on: 150 kullankaivajaa juhlimassa kunniavieraineen.
Sydäntalvella yhteydenpito kuitenkin yllättäen katkesi pariksi kuukaudeksi. Syyksi paljastui että Petronella oli kuollut, nyt oikea Petronella ja ihan oikeasti kuollut. Viime tahtonaan hän oli ilmoittanut että osa hänen maallisista jäännöksistään tuhkan muodossa oli määrä ripotella Lapin kultamaille.
Suomessa tarina sai valtavasti julkisuutta. Ennalta vuodetun määräajan, heinäkuun lopun lähestyessä sain Lemmenjoelle päivittäin puheluita eri toimittajilta. Joku kysyi yksityiskohtia muistotilaisuuden järjestelyistä ja toinen pyysi suoraan kuvausryhmälleen pääsyä mukaan "Lemmenjoen hautausmaalle" kuten eräs toimittaja virheellisesti suunnitelmaa luonnehti.
Solange oli varsin varautunut kaikkiin lehtimiehiin, äitinsä tavoin. Niinpä päätimme kokeilla somen voimaa vuotamalla Facebookin kautta ulos tiedon että tytär Solange ei tulekaan Suomeen. Vaikutus uutisniukkana heinäkuun loppuviikkona oli valtaisa. Tieto julkaistiin kaikissa Lapin medioissa ja myös etelän valtalehdissä. Tuloksena olikin se että Lapin radio tiedotti Petronellan paluun siirtyvän, samaan aikaan kun olimme jo noutamassa Solangea Ivalon lentokentältä. Näin saimme rauhassa käydä Lemmenjoella, Morgamin kämpällä, jonka lähimaastoon Solange ripotteli äitinsä tuhkat tunturien tuuleen. Iltatilaisuutemme Inarin pyrkyrien palstalla oli pienimuotoinen, intiimi ja tunteellinen.
Seuraavaksi päiväksi järjestämämme LKL:n 65-vuotisjuhla onnistui yli odotusten. Edunvalvontapäällikkömme Antti Peronius kertasi kullankaivajien tilanteen, missä ollaan ja miten siihen on tultu. Vastauspuheenvuoro tuli tällä kertaa pääkallopaikalta Arkadianmäeltä kansanedustaja Heikki Autton toimesta. Paljon on Heikki tehnyt kaivajien eteen ja vielä lupaili jatkossakin meidän asiaa siellä edistää, hyvä niin.
Välinumerona Jenny esitti tuoreen Lemmenjoella tekemänsä laulun "Return", joka yhdistää hienolla tavalla Petronellan tarinan, Jennyn seikkailun sekä meidän kullankaivajien sielunmaiseman. Laulun lopussa piirtyy kullankaivajien uusi sanoma: "Vielä tästä me noustaan!". Varsinainen uutispommi tuli sitten seuraavana kun esittelin kunniavieraamme Solange Vandermoerin. Sattumoisiin hän sattui istumaan ainoan paikalla olleen toimittajan, Lapin Kansan nuoren naisjournalistin vieressä. Poikkeuksellisesti hän päättikin antaa tälle uransa alussa olevalle nuorelle naiselle (vrt. äitinsä tilanne Suomessa ollessaan) haastattelun. Lauantain Lapin Kansa hehkuttikin Solangea ja Petronellan paluuta rakastamiensa kultamiesten ja -naisten joukkoon usean sivun artikkelilla.
Illan kääntyessä lopuilleen piirtyi sateenkaaren pää juuri tuohon juhlahuoneistoon, Tankavaaran Nugget-ravintolaan. Siellä se todellinen Lapin kulta-aarre on: 150 kullankaivajaa juhlimassa kunniavieraineen.
perjantai 27. kesäkuuta 2014
KHO:n floppi, enemmistövaltuutettua tarvittaisiin
Samalla kun kaivoslain lievennys on saamassa viiimeisen allekirjoituksen eduskunnassa, veti Korkein hallinto-oikeus maton kullankaivajien jalkojen alta. Tuoreimmassa päätöksessä Tukesin myöntämä huuhdontalupa palautetaan uuteen valmisteluun Saamelaiskäräjien kuulemisessa tapahtuneen muotovirheen vuoksi. Asia olisi muuten viranomaisten välinen, mutta tässä poljetaan kaivajan oikeudet maan rakoon. Jutun kruunaa juristien päätökseen sorvaama lause: Toisaalta luvan hakijan on voitava saada ilman aiheetonta viivytystä hakemukseensa Tukesin päätös eikä esimerkiksi saamelaiskäräjät voi estää lupa-asian ratkaisemista jäämällä passiivisiksi.
Mitä h-ttiä! Toiminta on kaivajan osalta ollut kesken jo useamman vuoden ja nyt KHO palauttaa sen lähtöruutuunsa. Aiheeton viivytys? Missä on kaivajan oikeusturva! Pieni saamelaiseliitti kyykyttää koko virkamieskuntaa, KHOta myöten. Kun samaan aikaan ainoa valituksetta lain voiman saanut lupa on saamelaisen kaivajan ympäristölupa, voidaan toimintaa kuvata yhdellä sanalla: rasismi.
Oman ympäristölupani osalta tein kyselyn vähemmistövaltuutetulle. Vastauksessaan vähemmistövaltuutettu toteaa ettei se ota asiaan kantaa. Nyt olisikin Ylä-Lapissa todellinen tarve Enemmistövaltuutetulle. Me lantalaiset, junantuomat ja postiauton tuomat olemme enemmistö, mutta meidän perustuslailliset oikeudet ovat jääneet samofiilien poliitikoiden myötävaikutuksella alkuperäiskansan vallanhimon jyräämäksi. Jos Metsähallituksen toimintaan liittyvä lakimuutos menee nykymuodossaan läpi, on meidän lantalaisten, muidenkin kuin kullankaivajien, aika nousta kapinaan tai nostaa kytkintä. Mikään lantalaisten harjoittama elinkeino ei tule enää saamaan tasavertaista asemaa.
Kaivosviranomaisen lähettämä vakuusmaksuvaade saapuu allekirjoittaneenkin postilaatikkoon näinä päivinä. Tämän hetken faktojen valossa en tule vakuutta maksamaan. Varmaan siellä päättävissä elimissäkin aletaan huomaamaan että pahimpana uhkakuvana ollut kaivuoikeuksien menettäminen ei juuri nyt pelota yhtään. Tämä yhteiskunta ei näytä pystyvän antamaan lainvoimaista lupaa lailliselle ammatille. Miksi tukisin sitä panttaamalla omaisuuttani pankkiin, kun tulevaisuudessa ei näy vähäisintäkään valoa ammatin jatkamisesta?
Tehdyillä päätöksillä koneellinen kullankaivu on saattohoidossa oleva vanhus, jota valtiovalta potkii viimeisiä rahoja vaatien. Vanhus hymyilee: kun elinaikaa ei kuitenkaan ole kuin muutama vuosi, mikään ei pelota.
Mitä h-ttiä! Toiminta on kaivajan osalta ollut kesken jo useamman vuoden ja nyt KHO palauttaa sen lähtöruutuunsa. Aiheeton viivytys? Missä on kaivajan oikeusturva! Pieni saamelaiseliitti kyykyttää koko virkamieskuntaa, KHOta myöten. Kun samaan aikaan ainoa valituksetta lain voiman saanut lupa on saamelaisen kaivajan ympäristölupa, voidaan toimintaa kuvata yhdellä sanalla: rasismi.
Oman ympäristölupani osalta tein kyselyn vähemmistövaltuutetulle. Vastauksessaan vähemmistövaltuutettu toteaa ettei se ota asiaan kantaa. Nyt olisikin Ylä-Lapissa todellinen tarve Enemmistövaltuutetulle. Me lantalaiset, junantuomat ja postiauton tuomat olemme enemmistö, mutta meidän perustuslailliset oikeudet ovat jääneet samofiilien poliitikoiden myötävaikutuksella alkuperäiskansan vallanhimon jyräämäksi. Jos Metsähallituksen toimintaan liittyvä lakimuutos menee nykymuodossaan läpi, on meidän lantalaisten, muidenkin kuin kullankaivajien, aika nousta kapinaan tai nostaa kytkintä. Mikään lantalaisten harjoittama elinkeino ei tule enää saamaan tasavertaista asemaa.
Kaivosviranomaisen lähettämä vakuusmaksuvaade saapuu allekirjoittaneenkin postilaatikkoon näinä päivinä. Tämän hetken faktojen valossa en tule vakuutta maksamaan. Varmaan siellä päättävissä elimissäkin aletaan huomaamaan että pahimpana uhkakuvana ollut kaivuoikeuksien menettäminen ei juuri nyt pelota yhtään. Tämä yhteiskunta ei näytä pystyvän antamaan lainvoimaista lupaa lailliselle ammatille. Miksi tukisin sitä panttaamalla omaisuuttani pankkiin, kun tulevaisuudessa ei näy vähäisintäkään valoa ammatin jatkamisesta?
Tehdyillä päätöksillä koneellinen kullankaivu on saattohoidossa oleva vanhus, jota valtiovalta potkii viimeisiä rahoja vaatien. Vanhus hymyilee: kun elinaikaa ei kuitenkaan ole kuin muutama vuosi, mikään ei pelota.
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Kesän jatkuessa
Lapin kesä, kuuluisa lyhyydestään.
Tänään saimme kuulla kaksi merkittävää uutista. Pienempi uutinen on se että maamme sai uuden pääministerin. Tuore pääministeri oli ottanut kuulemma itsestään kuvan jossa taustalla näkyy laaja fanijoukko. Rocktähden elkeitä. Ottamatta asiaan poliittista kantaa, otin vastaavan kuvan. Valkoiset hiutaleet kuvaavat kullankaivajien kannatusta tulevissa mini hallitusneuvotteluissa.
Kultakämppäni, jonka tulevaisuutta Metsähallitus parhaillaan kuumeisesti pohtii, pihapiirissä pesivä lapintiainen lentää hädissään edestakaisin. Raukka yrittää pyydystää lentäviä valkoisia hiutaleita pöntössä huutaville poikasille ruoaksi. Päätin myöntää sille liiton kunniajäsenyyden ihan sympatiasta.
Tästä aasinsillasta pääsemme siihen tärkeämpään uutiseen. LKLn kunniajäsen Arvo Tiera Ruonaniemi on päässyt Pyrkyrien Palstalle. Lukuisat kirjat ja tarinat jäävät jälkipolvien nautittavaksi. Myös mainitun hautumaan nimen synty lienee hänen aikaansaannoksia. 102 vuotta on kertakaikkisen kunnioitettava elämänpolku. Kiitos, Tiera, kaikesta.
Voimia kaikille kaivajille, viisautta asioista päättäville.
T.jokke
Tänään saimme kuulla kaksi merkittävää uutista. Pienempi uutinen on se että maamme sai uuden pääministerin. Tuore pääministeri oli ottanut kuulemma itsestään kuvan jossa taustalla näkyy laaja fanijoukko. Rocktähden elkeitä. Ottamatta asiaan poliittista kantaa, otin vastaavan kuvan. Valkoiset hiutaleet kuvaavat kullankaivajien kannatusta tulevissa mini hallitusneuvotteluissa.
Kultakämppäni, jonka tulevaisuutta Metsähallitus parhaillaan kuumeisesti pohtii, pihapiirissä pesivä lapintiainen lentää hädissään edestakaisin. Raukka yrittää pyydystää lentäviä valkoisia hiutaleita pöntössä huutaville poikasille ruoaksi. Päätin myöntää sille liiton kunniajäsenyyden ihan sympatiasta.
Tästä aasinsillasta pääsemme siihen tärkeämpään uutiseen. LKLn kunniajäsen Arvo Tiera Ruonaniemi on päässyt Pyrkyrien Palstalle. Lukuisat kirjat ja tarinat jäävät jälkipolvien nautittavaksi. Myös mainitun hautumaan nimen synty lienee hänen aikaansaannoksia. 102 vuotta on kertakaikkisen kunnioitettava elämänpolku. Kiitos, Tiera, kaikesta.
Voimia kaikille kaivajille, viisautta asioista päättäville.
T.jokke
tiistai 27. toukokuuta 2014
Kesän alkaessa
Niin se taas alkaa, se kesä. Täällä sywässä etelässä on jo ensimmäiset helteet nautittu ja vastaavasti Lapin kultamaita huuhtelee kevättulvat. Ensimmäiset kaivajat ainakin Lemmenjoella ovat jo olleet jonkin aikaa työn touhussa.
Lakirintamalla olemme saamassa odotetusti pienen muutoksen kaivoslakiin. Heinäkuun alun jälkeen myönnettäviin jatkolupiin mahdollisesti tehtävät valitukset eivät enää keskeytä toimintaa. Kullankaivaja saa jatkaa entiseen malliin, joskin väliaikaisesti pitänee pankkiin vakuussaldoa kasvattaa. Toiminta on tuttua ympäristöluvallisille kaivajille jo jonkun vuoden takaa. Hyvä näin. Harmi tosin ettemme saaneet lakia takautuvasti voimaan, joten ne jotka ovat jo käräjäkierroksella jatkolupiensa kanssa, joutuvat lupapäätöksiä sieltä odottamaan.
Toinen hassunhauska lakirintaman episodi kohtasi meitä kaivospiirin haltijoita. Lakiin kirjatusti kaivosviranomainen kyseli meiltä taustatietoja kaivoslain §52 mukaisista määräyksistä. Niinkuin esimerkiksi toimenpiteistä joilla varmistetaan ettei harjoiteta ilmeistä kaivosmineraalien tuhlausta. Tähän tietenkin vastasin että eduskuntamme se tuhlailee mineraaleja kun määrää lopettamaan taloudellisesti kannattavan kaivun.
Ja miltäs kuulostaa kysymys miten varmistetaan ettei kaivoksen mahdollista tulevaa käyttöä ja louhimistyötä vaaranneta tai vaikeuteta? Tämän kruunaamiseksi virkamieskunta tulee kesällä mittomaan Miessijoen 'lopullisen' tarkan sijainnin ja näin varmistamaan että löydetyn kultaesiintymän päälle pakataan mahdollisimman kaunis maakerros ja istutetaan sopivaa kasvillisuutta. Jos tämä maisemointivaatimus ei ole laissa kuvattua mahdollisen tulevan louhimistyön vaikeuttamista, niin mikä sitten on?
Kesä se nyt kuitenkin alkaa ja kultaa yritetään kaivaa siellä ja täällä. Kesän kultakisojen osalta muutoksen tuulet puhaltelee eteenpäin. LKL:n järjestämä 'Kullankaivajain mestaruuskilpailu' siirtyy nyt Tankavaaran kisamontulle. SM-viikonlopun eteen torstaille. Järjestettävien kilpailusarjojen osalta on tarkoitus luovia siten että suuremmilta päällekkäisyyksiltä vältytytään. Kilpailujen päätteeksi torstai-iltana (30.7.) vietämme pienen jäsenistölle suunnatun hetken LKL:n 65-vuotisen taipaleen muistoksi. Voimme muistella esimerkiksi taas ajankohtaista Petronellaa, joka keitteli kahvia liiton perustamiskokouksessa 18.09.1949.
Seuraavan tekstin yritän kirjailla keskikesällä kultamailta, jos tietoliikenneyhteydet suo.
Siihen asti... keltaisia salmiakkeja Teille kaikille, jokke
Lakirintamalla olemme saamassa odotetusti pienen muutoksen kaivoslakiin. Heinäkuun alun jälkeen myönnettäviin jatkolupiin mahdollisesti tehtävät valitukset eivät enää keskeytä toimintaa. Kullankaivaja saa jatkaa entiseen malliin, joskin väliaikaisesti pitänee pankkiin vakuussaldoa kasvattaa. Toiminta on tuttua ympäristöluvallisille kaivajille jo jonkun vuoden takaa. Hyvä näin. Harmi tosin ettemme saaneet lakia takautuvasti voimaan, joten ne jotka ovat jo käräjäkierroksella jatkolupiensa kanssa, joutuvat lupapäätöksiä sieltä odottamaan.
Toinen hassunhauska lakirintaman episodi kohtasi meitä kaivospiirin haltijoita. Lakiin kirjatusti kaivosviranomainen kyseli meiltä taustatietoja kaivoslain §52 mukaisista määräyksistä. Niinkuin esimerkiksi toimenpiteistä joilla varmistetaan ettei harjoiteta ilmeistä kaivosmineraalien tuhlausta. Tähän tietenkin vastasin että eduskuntamme se tuhlailee mineraaleja kun määrää lopettamaan taloudellisesti kannattavan kaivun.
Ja miltäs kuulostaa kysymys miten varmistetaan ettei kaivoksen mahdollista tulevaa käyttöä ja louhimistyötä vaaranneta tai vaikeuteta? Tämän kruunaamiseksi virkamieskunta tulee kesällä mittomaan Miessijoen 'lopullisen' tarkan sijainnin ja näin varmistamaan että löydetyn kultaesiintymän päälle pakataan mahdollisimman kaunis maakerros ja istutetaan sopivaa kasvillisuutta. Jos tämä maisemointivaatimus ei ole laissa kuvattua mahdollisen tulevan louhimistyön vaikeuttamista, niin mikä sitten on?
Kesä se nyt kuitenkin alkaa ja kultaa yritetään kaivaa siellä ja täällä. Kesän kultakisojen osalta muutoksen tuulet puhaltelee eteenpäin. LKL:n järjestämä 'Kullankaivajain mestaruuskilpailu' siirtyy nyt Tankavaaran kisamontulle. SM-viikonlopun eteen torstaille. Järjestettävien kilpailusarjojen osalta on tarkoitus luovia siten että suuremmilta päällekkäisyyksiltä vältytytään. Kilpailujen päätteeksi torstai-iltana (30.7.) vietämme pienen jäsenistölle suunnatun hetken LKL:n 65-vuotisen taipaleen muistoksi. Voimme muistella esimerkiksi taas ajankohtaista Petronellaa, joka keitteli kahvia liiton perustamiskokouksessa 18.09.1949.
Seuraavan tekstin yritän kirjailla keskikesällä kultamailta, jos tietoliikenneyhteydet suo.
Siihen asti... keltaisia salmiakkeja Teille kaikille, jokke
keskiviikko 2. huhtikuuta 2014
Kevään merkit
Kevään kuluessa on allekirjoittanutkin päässyt hetkeksi normaalimpiin kullankaivajan kevätaskareihin. Lemmenjoella oleva kaivospiiri on huollettu, polttoaineet ja näkkileivät on viety ja vastaavasti roskat on tuotu. Oman reissuni aikoihin kevät oli iskemässä aivan hetkellä millä hyvänsä päälle vähienkin lumien sulaessa vauhdilla. Nyttemmin tilanne on normalisoitunut vaikkei mistään takatalvesta puhuttaisikaan. Ja ikäänkuin flashbäkkinä takavuosien kultaromantiikasta, päätti eräs Lemmenjoen ikihonka ja kelkan perässä kulkenut rahtireki ryhtyä syleilemään toisiaan kevätillan hämyssä. Ei se vauhti, vaan se äkkipysäys! Oheinen kuva kertonee loput.
Liiton hallinnoinnin osalta kevät on tietenkin tärkeimmän, yhdistyksen vuosikokouksen aikaa. Tilinpäätös näytti mukavasti plussaa ja toimintakertomus oli pitkä ja monivaiheinen. Toki se pitää näin ollakin yli 3600 jäsenen yhdistyksessä. Liiton hallituksessa tapahtui pieni vaihdos kun vuosia ahkeroinut Telilän Mika vetäytyi reserviin Karvosen Akin tultua valituksi tilalle. Muilta osin vanha miehistö jatkaa. Allekirjoittaneen kolmivuotiskaudesta alkoi viimeinen jakso.
Tuleva vuosi jatkaa ikävä kyllä käräjäkierrosten sarjaa. Kaivuoikeusasioita on neljä kappaletta Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja 7 vielä Hallinto-oikeusvaiheessa. Ympäristölupia ainakin 1 kpl KHO:ssa. Vaikka suuri osa em. tapauksista onkin ennakkotapauksen luonteisia, ei voida olettaa etteikö käräjätapauksia tulisi vielä lisääkin. Siksi LKL on varautunut tukemaan jäseniään myös taloudellisesti aina kun tapauksella nähdään olevan useampia jäseniä hyödyntäviä näkökohtia.
Kaivoslain kuprunoikaisu näyttäisi olevan taas Talousvaliokunnan esityslistalla 4.4. Seurataan uutisointia.
Uutisoinnin osalta kiinnostava, joskaan ei miellyttävä uutinen oli kuuluisan Petronellan siirtyminen lopultakin pyrkyrien palstalle. Lopultakin sen vuoksi että kymmenkunta vuotta takaperin hänen luultiin kuolleen jo vuonna 2000, mikä Kullankaivaja-pelikortteihinkin tuli merkittyä. Sittemmin hänen tyttärensä Solange 'löydettiin' Kaliforniasta ja hän puolestaan viestitti Petronellan edelleen olevan elossa. Tulevana kesänä tytär Solange on aikeissa tulla käymään Suomessa ja seikkailijaystävänsä aikoo kulkea alkuperäisen Petronella-reitin Vuotsosta Lemmenjoelle. Reissun tarkoitus on palauttaa Petronella ystäviensä, kultamiesten joukkoon, joskin tuhkan muodossa. Reissu tullee saamaan merkittävän huomion ainakin Lapin medioissa.
Oletamme että tällä kertaa kaivajien ei tarvinne asettua virkavallan ja Petronellan väliin ;-)
Liiton hallinnoinnin osalta kevät on tietenkin tärkeimmän, yhdistyksen vuosikokouksen aikaa. Tilinpäätös näytti mukavasti plussaa ja toimintakertomus oli pitkä ja monivaiheinen. Toki se pitää näin ollakin yli 3600 jäsenen yhdistyksessä. Liiton hallituksessa tapahtui pieni vaihdos kun vuosia ahkeroinut Telilän Mika vetäytyi reserviin Karvosen Akin tultua valituksi tilalle. Muilta osin vanha miehistö jatkaa. Allekirjoittaneen kolmivuotiskaudesta alkoi viimeinen jakso.
Tuleva vuosi jatkaa ikävä kyllä käräjäkierrosten sarjaa. Kaivuoikeusasioita on neljä kappaletta Korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja 7 vielä Hallinto-oikeusvaiheessa. Ympäristölupia ainakin 1 kpl KHO:ssa. Vaikka suuri osa em. tapauksista onkin ennakkotapauksen luonteisia, ei voida olettaa etteikö käräjätapauksia tulisi vielä lisääkin. Siksi LKL on varautunut tukemaan jäseniään myös taloudellisesti aina kun tapauksella nähdään olevan useampia jäseniä hyödyntäviä näkökohtia.
Kaivoslain kuprunoikaisu näyttäisi olevan taas Talousvaliokunnan esityslistalla 4.4. Seurataan uutisointia.
Uutisoinnin osalta kiinnostava, joskaan ei miellyttävä uutinen oli kuuluisan Petronellan siirtyminen lopultakin pyrkyrien palstalle. Lopultakin sen vuoksi että kymmenkunta vuotta takaperin hänen luultiin kuolleen jo vuonna 2000, mikä Kullankaivaja-pelikortteihinkin tuli merkittyä. Sittemmin hänen tyttärensä Solange 'löydettiin' Kaliforniasta ja hän puolestaan viestitti Petronellan edelleen olevan elossa. Tulevana kesänä tytär Solange on aikeissa tulla käymään Suomessa ja seikkailijaystävänsä aikoo kulkea alkuperäisen Petronella-reitin Vuotsosta Lemmenjoelle. Reissun tarkoitus on palauttaa Petronella ystäviensä, kultamiesten joukkoon, joskin tuhkan muodossa. Reissu tullee saamaan merkittävän huomion ainakin Lapin medioissa.
Oletamme että tällä kertaa kaivajien ei tarvinne asettua virkavallan ja Petronellan väliin ;-)
tiistai 25. helmikuuta 2014
Mauri iskee taas!
Kirjoitin syksyllä blogiani otsikolla "Vaviskaa kalastajat, metsästäjät, vaeltajat ja marjastajat". Yritin olla hieman provosoiva ja liioitella. Tuli kuitenkin reilusti vähäteltyä. Nimittäin metsähallituslain uudistaminen on menossa vielä enemmän penkin alle kuin pahimmissa kuvitelmissani syksyllä kuvittelin.
Lainsäätäjällä on aikomuksena tehdä niinsanotusti kaivoslait: oikein kovalla kiireellä rutistaa laki läpi ennen eduskunnan vaihtumista. Sellaisia mitättömiä pikkuseikkoja kuin esimerkiksi yrittäjien kuulemisia ei tehdä lainkaan ja kaikki tämä murjotaan läpi sumuverhon takana. Sumuverho syntyy siitä että julkisuudessa kohua nostatetaan Metsähallituksen yhtiöittämisestä.Yhtiöittäminen ei sekään taida ihan kivutonta olla kun pääjohtaja Jyrki Kangas mielenosoituksellisesti nosti kytkintä.
Lakiin on tiettävästi tulossa Saamelaiskäräjille veto-oikeus kaikkeen nykyisen Metsähallituksen luvitukseen. Jos sinulla on yritys ja haluat vaikkapa laavupaikan perustaa Metsähallituksen maille, on sinulla syytä olla saamelaisrekisterissä merkintä oikealla puolella, muuten lupa tulee varmasti evättyä. Olen täysin varma että etelän hyväuskoiset kansanedustajat eivät alkuunkaan käsitä sitä kuinka vahva vaikutus metsähallituksella on kaikkeen Lapin elämään. Lain valmistelussa olevan työryhmän viimeinen kokous on määrä pitää ylihuomenna 27.2.2014. Työryhmän toiminnan tuloksia, selkokielellä, on luettavissa Veikko Väänäsen blogista. Suosittelen.
Samoin kirjoitin aiemmin näkemykseni julki siitä että saamelaisten valtaapitävä vähemmistö tähtää itsenäisen valtion perustamiseen. Norjan puolella tämänsuuntainen pyrkimys jo ääneen sanottiinkin. Suomen puolella samaan pyritään näennäisen sovinnaisesti. Istuttamalla Akwe:koita sinne ja tänne. Ollaan varsin lähellä tilannetta jossa jokainen joutuu puolensa valitsemaan. Inarin kunnallispolitiikassa kuohuu ennenkuulumattomalla tavalla.
Samaan aikaan toisaalla: Eduskunta käsitteli torstaina 20.2.2014 julkisuudessa olleen homoliittoasian lisäksi kansanedustaja Heikki Auton lakialoitetta kaivoslain muuttamisesta (täysistunnon pöytäkirja: PTK 12/2014 vp ). Käsittely oli tässä vaiheessa varsin lyhyt ja ytimekäs. Auton avauspuheenvuoron jälkeen ainoastaan edustaja Eero Suutari käytti lyhyen kannatuspuheenvuoron. Lakialoite siirrettiin talousvaliokuntaan jatkokäsittelyyn. Ja arvatkaapas kuka onkaan talousvaliokunnan puheenjohtaja? Aivan oikein: Reijo Mauri Matias Pekkarinen. Mauri iskee taas. Tällä kertaa nuijaa pöytään. Siitä onkin melko tarkkaan kolme vuotta kun silloin ministerinä toiminut Pekkarinen lietsoi eduskunnan uskomaan että Lemmenjoen kullankaivu on koko kaivossektorin vakavin ongelma. Kyllä nyt jännittää mitä hyvää sieltä onkaan tulossa ja kuinka nopeasti.
Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin hallituspuolueet tekevät keskenään jonkun kytkykaupan, 8,9 tai 15 vuoden siirtymästä, josta sitten äänestellään ja myöhästellään, ja lopuksi sovitaan uusi äänestyksen vastainen mutta ennalta sovitun mukainen tulos. Ei se yhteiskunta niin pyöri että asioista sovitaan demokraattisesti. Muuten sitä kohta alkaa saamelaisetkin vaatimaan demokratiaa...
Se mikä on varmasti tulossa on kevät. Täällä Oulun korkeudella alkaa jo nurmikot vihertämään vaikka kalenteri väittää helmikuuta. Kevät tekee kullankaivajan levottomaksi, tämä kevät ehkä hieman eri syistä kuin normaalisti.
Lainsäätäjällä on aikomuksena tehdä niinsanotusti kaivoslait: oikein kovalla kiireellä rutistaa laki läpi ennen eduskunnan vaihtumista. Sellaisia mitättömiä pikkuseikkoja kuin esimerkiksi yrittäjien kuulemisia ei tehdä lainkaan ja kaikki tämä murjotaan läpi sumuverhon takana. Sumuverho syntyy siitä että julkisuudessa kohua nostatetaan Metsähallituksen yhtiöittämisestä.Yhtiöittäminen ei sekään taida ihan kivutonta olla kun pääjohtaja Jyrki Kangas mielenosoituksellisesti nosti kytkintä.
Lakiin on tiettävästi tulossa Saamelaiskäräjille veto-oikeus kaikkeen nykyisen Metsähallituksen luvitukseen. Jos sinulla on yritys ja haluat vaikkapa laavupaikan perustaa Metsähallituksen maille, on sinulla syytä olla saamelaisrekisterissä merkintä oikealla puolella, muuten lupa tulee varmasti evättyä. Olen täysin varma että etelän hyväuskoiset kansanedustajat eivät alkuunkaan käsitä sitä kuinka vahva vaikutus metsähallituksella on kaikkeen Lapin elämään. Lain valmistelussa olevan työryhmän viimeinen kokous on määrä pitää ylihuomenna 27.2.2014. Työryhmän toiminnan tuloksia, selkokielellä, on luettavissa Veikko Väänäsen blogista. Suosittelen.
Samoin kirjoitin aiemmin näkemykseni julki siitä että saamelaisten valtaapitävä vähemmistö tähtää itsenäisen valtion perustamiseen. Norjan puolella tämänsuuntainen pyrkimys jo ääneen sanottiinkin. Suomen puolella samaan pyritään näennäisen sovinnaisesti. Istuttamalla Akwe:koita sinne ja tänne. Ollaan varsin lähellä tilannetta jossa jokainen joutuu puolensa valitsemaan. Inarin kunnallispolitiikassa kuohuu ennenkuulumattomalla tavalla.
Samaan aikaan toisaalla: Eduskunta käsitteli torstaina 20.2.2014 julkisuudessa olleen homoliittoasian lisäksi kansanedustaja Heikki Auton lakialoitetta kaivoslain muuttamisesta (täysistunnon pöytäkirja: PTK 12/2014 vp ). Käsittely oli tässä vaiheessa varsin lyhyt ja ytimekäs. Auton avauspuheenvuoron jälkeen ainoastaan edustaja Eero Suutari käytti lyhyen kannatuspuheenvuoron. Lakialoite siirrettiin talousvaliokuntaan jatkokäsittelyyn. Ja arvatkaapas kuka onkaan talousvaliokunnan puheenjohtaja? Aivan oikein: Reijo Mauri Matias Pekkarinen. Mauri iskee taas. Tällä kertaa nuijaa pöytään. Siitä onkin melko tarkkaan kolme vuotta kun silloin ministerinä toiminut Pekkarinen lietsoi eduskunnan uskomaan että Lemmenjoen kullankaivu on koko kaivossektorin vakavin ongelma. Kyllä nyt jännittää mitä hyvää sieltä onkaan tulossa ja kuinka nopeasti.
Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin hallituspuolueet tekevät keskenään jonkun kytkykaupan, 8,9 tai 15 vuoden siirtymästä, josta sitten äänestellään ja myöhästellään, ja lopuksi sovitaan uusi äänestyksen vastainen mutta ennalta sovitun mukainen tulos. Ei se yhteiskunta niin pyöri että asioista sovitaan demokraattisesti. Muuten sitä kohta alkaa saamelaisetkin vaatimaan demokratiaa...
Se mikä on varmasti tulossa on kevät. Täällä Oulun korkeudella alkaa jo nurmikot vihertämään vaikka kalenteri väittää helmikuuta. Kevät tekee kullankaivajan levottomaksi, tämä kevät ehkä hieman eri syistä kuin normaalisti.
maanantai 10. helmikuuta 2014
Se perimmäinen kysymys
Näin suuren osteoporoosiseminaarin jälkeisinä maininkeina pysähdyin pohtimaan suurta perimmäistä kysymystä. Seminaarissa kultahistorioitsija Seppo J. Partanen valotti meidän kullankaivajien jo 145 vuotta kestänyttä kahnausta virkamiesten kanssa. Senhän kiistämättä aloitti Kittilän kruununvouti Planting, joka varasti kullankaivajilta valtauksen. Sittemmin näitä ristiriitoja on riittänyt. Loistavan esityksensä loppukaneettina Seppo Jii tiivisti ongelmat yhteen perimmäiseen kysymykseen: Kenelle kuuluu maassa oleva kaivamaton kulta?
Kysymys kuulostaa aluksi aivan järjettömältä, mutta asiaa pohtimalla huomataan olevamme kimurantissa tilanteessa. Suomen sekä vanha hyvä että tämä nykyinen kaivoslaki lähtevät siitä että esiintymän löytäjä saa kullat pitää. Tämä lienee ainoa menetelmä joka houkuttelee ylipäänsä malminetsintää harjoittamaan. Muussa tilanteessa ei olisi tunnettuja esiintymiä, ei juurikaan kaivoksia ja koko planeettamme hyvinvointi aivan erilaisella tasolla. Mitä ei voi kasvattaa, joudutaan louhimaan sanoi eräskin viisas taannoin.
Oletetaan että tavalla tai toisella havaitset tietyllä maa-alueella olevan kultaa. Teet valtauksen (kullanhuuhdontalupahakemuksen), jolloin saat oikeuden taloudellisesti hyödyntää malmin. Siis kaivaa ja pitää kullan. Kaikki selvää tähän asti. Mutta: kuka omistaa sen maassa olevan kullan ennen kuin olet kaivanut sen ylös? Asialla ei normaalisti ole mitään merkitystä niin kauan kuin toiminta jatkuu kullan ylöskaivamisena. Taannoin kaivajat hakivat valtauksensa kaivospiireiksi oikeuksiensa pitkäaikaisen hyödyntämisen varmistamiseksi. Onko tilanne kaivospiirillä sitten erilainen, kuka omistaa kaivospiirin maassa olevan kullan (malmin)? Kaivospiirillä oleva inventoitu kultamäärä on joka tapauksessa kelvannut pankille vakuudeksi. Tuntuisi varsin erikoiselta että pankki myöntäisi lainaa jonka vakuutena olisi jonkun kolmannen osapuolen omaisuus. Olisi se toisaalta hauskaa hakea lainaa vaikkapa naapurin mersua tai taloa vastaan.
Monessa yhteydessä parjaamamme kaivoslakityöryhmä otti sellaisen kannan että kulta muuttuu kaivajan omaisuudeksi vasta sillä hetkellä kun se kaivetaan ylös. Näin perustellen lakkautettavien kaivospiirien osalta maahan jäävää kultaa ei tarvitse korvata. Perustuslakivaliokunta vahvisti tämän käsityksen. Samaisen lakityöryhmän jäljiltä maanomistaja saa kaivosyhtiön lunastaessa maa-alueen kertakorvauksena korvauksen joka koostuu kohteenkorvauksesta, haitankorvauksesta ja vahingonkorvauksesta. Näiden lisäksi maksetaan osuus kaivosmineraalien arvosta (louhintakorvaus). Tämän osalta puolestaan talousvaliokunta esitti louhintakorvauksen tulleen maksetuksi kun alueesta maksetaan käyvä arvo puolitoistakertaisena.
Otetaanpa esimerkki: Oletamme Agnico-Eaglen lunastaneen kaivosalueen itselleen käyttäen Lapin metsäkiinteistön keskihintaa 827€/hehtaari joka maassa oleva malmi mukaanlukien maksetaan puolitoistakertaisena. Kaivoksen pinta-ala on 21200 hehtaaria, joten lunastushintaa tulee kokonaisuudessaan 26 miljoonaa euroa. Tästä malmin arvoa kuvaava louhintakorvauksen osuus on 9 miljoonaa euroa. Kaivoksen malmivaranto on noin 150 000kg, arvoltaan yli 4 miljardia euroa. Kukas nyt omistaa maassa olevan kullan? Jos sen omistaa maanomistaja (Agnico-Eagle), teki valtio erittäin surkeat kaupat: myi 4 miljardin tavarat 9 miljoonalla. Jos maassa olevan kullan sittenkin omistaa kaivospiirin haltija (Agnico-Eagle), kuten luonnolliselta tuntuisi, asettuu jälleen meidän kaivospiirin menettävien kullankaivajien asema erikoiseen valoon. Tehtyään huonot kaupat Kittilässä valtio sosialisoi meidän kullat ilmaiseksi.
Spekuloidaanpa vielä: oletamme että valtio keksisi kasvattaa Lemmenjoen kansallispuistoa Kittilän suuntaan ja lunastaisi kaivosyhtiön pois tieltä. Mihin hintaan silloin maa vaihtaisi omistajaa? Edelleen puolitoista kertaa normaali käypä hinta, vai vaikuttaako tehty malmilöytö hintaan? Yleisen edun nimissä on pakkolunastuksia tehty ennenkin... Ai niin, mutta eihän valtiot pakkolunasta yksityisiä kaivosyrittäjiä muualla kuin mustassa Afrikassa, eihän?
Ai miten niin osteoporoosiseminaari? No, kullankaivajien kultaseminaarissa luita katkeili siihen malliin että Maarianhaminan sataman rampissa oli ruuhkaa, toisia vietiin paikattavaksi ja toisia tuotiin jo kipsattuna takaisin. Hyvä kun hengissä selvittiin - kevättä kohti!
Kysymys kuulostaa aluksi aivan järjettömältä, mutta asiaa pohtimalla huomataan olevamme kimurantissa tilanteessa. Suomen sekä vanha hyvä että tämä nykyinen kaivoslaki lähtevät siitä että esiintymän löytäjä saa kullat pitää. Tämä lienee ainoa menetelmä joka houkuttelee ylipäänsä malminetsintää harjoittamaan. Muussa tilanteessa ei olisi tunnettuja esiintymiä, ei juurikaan kaivoksia ja koko planeettamme hyvinvointi aivan erilaisella tasolla. Mitä ei voi kasvattaa, joudutaan louhimaan sanoi eräskin viisas taannoin.
Oletetaan että tavalla tai toisella havaitset tietyllä maa-alueella olevan kultaa. Teet valtauksen (kullanhuuhdontalupahakemuksen), jolloin saat oikeuden taloudellisesti hyödyntää malmin. Siis kaivaa ja pitää kullan. Kaikki selvää tähän asti. Mutta: kuka omistaa sen maassa olevan kullan ennen kuin olet kaivanut sen ylös? Asialla ei normaalisti ole mitään merkitystä niin kauan kuin toiminta jatkuu kullan ylöskaivamisena. Taannoin kaivajat hakivat valtauksensa kaivospiireiksi oikeuksiensa pitkäaikaisen hyödyntämisen varmistamiseksi. Onko tilanne kaivospiirillä sitten erilainen, kuka omistaa kaivospiirin maassa olevan kullan (malmin)? Kaivospiirillä oleva inventoitu kultamäärä on joka tapauksessa kelvannut pankille vakuudeksi. Tuntuisi varsin erikoiselta että pankki myöntäisi lainaa jonka vakuutena olisi jonkun kolmannen osapuolen omaisuus. Olisi se toisaalta hauskaa hakea lainaa vaikkapa naapurin mersua tai taloa vastaan.
Monessa yhteydessä parjaamamme kaivoslakityöryhmä otti sellaisen kannan että kulta muuttuu kaivajan omaisuudeksi vasta sillä hetkellä kun se kaivetaan ylös. Näin perustellen lakkautettavien kaivospiirien osalta maahan jäävää kultaa ei tarvitse korvata. Perustuslakivaliokunta vahvisti tämän käsityksen. Samaisen lakityöryhmän jäljiltä maanomistaja saa kaivosyhtiön lunastaessa maa-alueen kertakorvauksena korvauksen joka koostuu kohteenkorvauksesta, haitankorvauksesta ja vahingonkorvauksesta. Näiden lisäksi maksetaan osuus kaivosmineraalien arvosta (louhintakorvaus). Tämän osalta puolestaan talousvaliokunta esitti louhintakorvauksen tulleen maksetuksi kun alueesta maksetaan käyvä arvo puolitoistakertaisena.
Otetaanpa esimerkki: Oletamme Agnico-Eaglen lunastaneen kaivosalueen itselleen käyttäen Lapin metsäkiinteistön keskihintaa 827€/hehtaari joka maassa oleva malmi mukaanlukien maksetaan puolitoistakertaisena. Kaivoksen pinta-ala on 21200 hehtaaria, joten lunastushintaa tulee kokonaisuudessaan 26 miljoonaa euroa. Tästä malmin arvoa kuvaava louhintakorvauksen osuus on 9 miljoonaa euroa. Kaivoksen malmivaranto on noin 150 000kg, arvoltaan yli 4 miljardia euroa. Kukas nyt omistaa maassa olevan kullan? Jos sen omistaa maanomistaja (Agnico-Eagle), teki valtio erittäin surkeat kaupat: myi 4 miljardin tavarat 9 miljoonalla. Jos maassa olevan kullan sittenkin omistaa kaivospiirin haltija (Agnico-Eagle), kuten luonnolliselta tuntuisi, asettuu jälleen meidän kaivospiirin menettävien kullankaivajien asema erikoiseen valoon. Tehtyään huonot kaupat Kittilässä valtio sosialisoi meidän kullat ilmaiseksi.
Spekuloidaanpa vielä: oletamme että valtio keksisi kasvattaa Lemmenjoen kansallispuistoa Kittilän suuntaan ja lunastaisi kaivosyhtiön pois tieltä. Mihin hintaan silloin maa vaihtaisi omistajaa? Edelleen puolitoista kertaa normaali käypä hinta, vai vaikuttaako tehty malmilöytö hintaan? Yleisen edun nimissä on pakkolunastuksia tehty ennenkin... Ai niin, mutta eihän valtiot pakkolunasta yksityisiä kaivosyrittäjiä muualla kuin mustassa Afrikassa, eihän?
Ai miten niin osteoporoosiseminaari? No, kullankaivajien kultaseminaarissa luita katkeili siihen malliin että Maarianhaminan sataman rampissa oli ruuhkaa, toisia vietiin paikattavaksi ja toisia tuotiin jo kipsattuna takaisin. Hyvä kun hengissä selvittiin - kevättä kohti!
keskiviikko 15. tammikuuta 2014
Kappas vaan Sini sekä Ville
Kullankaivajaksi ryhtyessäni oli mielessä erinäisiä ja epämääräisiä haavekuvia itsenäisestä työskentelystä erämaan syleilyssä. Kuvitelmissani marssin Yrjö-sedän saappaanjälkiä pitkin Lemmenjoen kairaa. En todellakaan arvannut että joutuisin kullankaivajana seuraamaan aktiivisesti poliitikoiden toimia, lausuntoja ja mielipiteitä. Saatikka yrittää niihin vaikuttaa. Olin herttaisen sinisilmäinen siinä periaatteellisessa asiassa että poliitikot toimisivat yhteisen hyvän nimissä ja kaikkia tasapuolisesti kohdellen. Tuntuu tässä vaiheessa naurettavalta ja lapselliselta.
En olisi ikinä uskonut että jonakin päivänä poliitikot veisivät meiltä kaivajilta perustuslain suojaaman omaisuutemme ja sen myötä oikeuden harjoittaa ammattiamme. Tämän myötä syntyneisiin ikuisesti arpeutumattomiin haavoihin hieroo nyt suolaa ympäristöministerimme Ville Niinistö.
Hän kehuu julkisessa blogikirjoituksessaan Greenpeacen Sini Saarelaa. Ministerin termein Saarela on "kunnioittavasti osoittanut valmiutta kantaa vastuuta". Ministeri itse ilmoittaa tulleensa politiikkaan "kantamaan tätä vastuuta" sekä saavansa voimaa nähdessään ihmisten "vilpittömällä ja sydämellisellä toiminnalla nousemassa välinpitämättömyyden yläpuolelle". Niinistö vähättelee Saarelan toimien mahdollista laittomuutta toteamalla pidätyksen olleen "kansainvälisen merioikeuden kannalta kyseenalaisen".
Mitäpä mahtaisi ympäristöministerimme tuumata jos minä kullankaivajana "osoittaisin kunnioittavasti valmiutta kantaa vastuuta" ja jatkaisin ammattiani kaivoslain muutoksesta huolimatta. Kaivikoneellani pyyteettömästi pörräten kantaisin korteni yhteiseen kekoon jatkamalla kullantuotantoani erittäin ympäristöystävällisesti pelkkää painovoimaa hyväksikäyttäen. Tältä pieneltä osin vähentäisin painetta lisätä kemikaalien, lapsityövoiman ja sisällissotien sävyttämää kullantuotantoa kehittyvissä maissa. Pieni muruseni kasvattaisi poliitikkojen peräämää EU:n mineraaliomavaraisuutta. Takaan että "välinpitämättömyyden yläpuolelle nouseva toimintani olisi vilpitöntä ja sydämellistä." Edellä kerrottuun verraten rikkeeni olisi varsin vähäinen, onhan uusi kaivoslakimme "kansainvälisen ihmisoikeuden kannalta kyseenalainen". Mahtaisiko sopivan värinen puoluejäsenkirja tehdä rikkeestä peräti ihailtavan ja julkisesti kehutun?
...Jonna Tervomaata siteeraten:
Kappas vaan Sini sekä Ville,
kahdestaan lähti hippasille,
toisistaan huoltavaan ne pittää
ei nää ne muuta mittään.
En olisi ikinä uskonut että jonakin päivänä poliitikot veisivät meiltä kaivajilta perustuslain suojaaman omaisuutemme ja sen myötä oikeuden harjoittaa ammattiamme. Tämän myötä syntyneisiin ikuisesti arpeutumattomiin haavoihin hieroo nyt suolaa ympäristöministerimme Ville Niinistö.
Hän kehuu julkisessa blogikirjoituksessaan Greenpeacen Sini Saarelaa. Ministerin termein Saarela on "kunnioittavasti osoittanut valmiutta kantaa vastuuta". Ministeri itse ilmoittaa tulleensa politiikkaan "kantamaan tätä vastuuta" sekä saavansa voimaa nähdessään ihmisten "vilpittömällä ja sydämellisellä toiminnalla nousemassa välinpitämättömyyden yläpuolelle". Niinistö vähättelee Saarelan toimien mahdollista laittomuutta toteamalla pidätyksen olleen "kansainvälisen merioikeuden kannalta kyseenalaisen".
Mitäpä mahtaisi ympäristöministerimme tuumata jos minä kullankaivajana "osoittaisin kunnioittavasti valmiutta kantaa vastuuta" ja jatkaisin ammattiani kaivoslain muutoksesta huolimatta. Kaivikoneellani pyyteettömästi pörräten kantaisin korteni yhteiseen kekoon jatkamalla kullantuotantoani erittäin ympäristöystävällisesti pelkkää painovoimaa hyväksikäyttäen. Tältä pieneltä osin vähentäisin painetta lisätä kemikaalien, lapsityövoiman ja sisällissotien sävyttämää kullantuotantoa kehittyvissä maissa. Pieni muruseni kasvattaisi poliitikkojen peräämää EU:n mineraaliomavaraisuutta. Takaan että "välinpitämättömyyden yläpuolelle nouseva toimintani olisi vilpitöntä ja sydämellistä." Edellä kerrottuun verraten rikkeeni olisi varsin vähäinen, onhan uusi kaivoslakimme "kansainvälisen ihmisoikeuden kannalta kyseenalainen". Mahtaisiko sopivan värinen puoluejäsenkirja tehdä rikkeestä peräti ihailtavan ja julkisesti kehutun?
...Jonna Tervomaata siteeraten:
Kappas vaan Sini sekä Ville,
kahdestaan lähti hippasille,
toisistaan huoltavaan ne pittää
ei nää ne muuta mittään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)