Kullankaivu, tuo Lapin eksotiikan syvin olemus.
Kullankaivu, tuo haavekuva: ojankaivun ja lottoamisen yhdistelmä.
Kullankaivu, tuo tekosyy raiskata Lapin herkkää luontoa.
Kullankaivu, kaikissa olomuodoissaan kokee taas ja edelleen mielenkiintoisia aikoja. Valtakunnan poliittisia päättäjiä ollaan juuri kierrättämässä. Lapin osalta kuumat perunat ILO-sopimukset, saamelaiskäräjät ja laki Metsähallituksesta jäivät mielenkiintoiseen vaiheeseen. Ikäänkuin TV:n saippuasarjassa jonka lopputekstien päälle tulee mainos "jatkuu seuraavassa jaksossa". Näillä asioilla ei kyllä kehäkolmosen sisällä juuri painoarvoa ole mutta siellä nyt muutenkin joristaan aivan joutavista asioista päivästä toiseen.
Kullankaivajien osalta yksi lähiaikojen mielenkiintoisimmista asioista on kaivoslain toiminnan tarkistaminen. Asia on ollut vireillä tiettävästi jo pidemmän aikaa. Helmikuussa 2013 ministeri Vapaavuori luonnehti kaivoslain muutosta vaadittaessa:
"Kaivosalalla on erityisen tärkeää harjoittaa pitkäjänteistä politiikkaa, koska kyse on isoista ja merkittävistä investoinneista. Ja sen takia en muutamien yksittäisten, sinänsä kiistattomien ongelmien takia lähtisi avaamaan kaivoslakia."
Kullankaivajien kohtalo kaivoslaissa oli tiettävästi yksi näistä "sinänsä kiistattomista ongelmista" joten varmasti perästä kuuluu, muuallakin kuin Talvivaarassa.
Asian tiimoilta ovat eri tahot antaneet jo omia näkökantojaan. Eräässa ehdotuksessa kullanhuuhdonnan luvitus haluttaisiin siirtää kaivosviranomaiselta Metsähallitukselle.
Eikös olekin mielenkiintoista?
Omalta osaltani haluan kiittää teitä satoja henkilöitä jotka olette jaksaneet näitä tekstejäni lueskella. Allekirjoittaneen on aika nyt siirtyä syrjään Lapin Kullankaivajain Liiton puheenjohtajan paikalta ja antaa tilaa uusille tekijöille ja niiden myötä uusille ajatuksille. Siirryn itse kuljettajan paikalta takapenkille tässä prospäkkärien kulkuneuvossa. Takapenkillä voi muistaakseni ottaa pari neuvoa-antavaa. Tuleva puheenjohtaja valitsee itse keinonsa saattaa ajatuksensa julki.
Ai niin, lueskelin juuri mielenkiintoisen kirjan "Seikkailujen Pohjola". Hans Lidmanin teos vuodelta 1963. Kirjassa kerrotaan mm. "huonosti sujuvasta koneellistetusta kullankaivusta" Norjassa. Puuhassa oli innokkaasti mukana Balton suku, jonka jälkeläiset sittemmin kuulemma siirtyivät Lemmenjoelle. Kirjan mukaan kultaa huuhdottiin vaatimattomasti 685 000 kuutiometriä. Ja kun kultapitoisuus oli vain 0.52 grammaa kuutiometriltä, toiminta lopetettiin kannattamattomana.
Eikös ollutkin mielenkiintoista?
Näihin kuv(itelm)iin ja näihin tunnelmiin. /jokke
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti