Mauri iskee taas!

   Kirjoitin syksyllä blogiani otsikolla "Vaviskaa kalastajat, metsästäjät, vaeltajat ja marjastajat". Yritin olla hieman provosoiva ja liioitella. Tuli kuitenkin reilusti vähäteltyä. Nimittäin metsähallituslain uudistaminen on menossa vielä enemmän penkin alle kuin pahimmissa kuvitelmissani syksyllä kuvittelin.
   Lainsäätäjällä on aikomuksena tehdä niinsanotusti kaivoslait: oikein kovalla kiireellä rutistaa laki läpi ennen eduskunnan vaihtumista. Sellaisia mitättömiä pikkuseikkoja kuin esimerkiksi yrittäjien kuulemisia ei tehdä lainkaan ja kaikki tämä murjotaan läpi sumuverhon takana. Sumuverho syntyy siitä että julkisuudessa kohua nostatetaan Metsähallituksen yhtiöittämisestä.Yhtiöittäminen ei sekään taida ihan kivutonta olla kun pääjohtaja Jyrki Kangas mielenosoituksellisesti nosti kytkintä.
   Lakiin on tiettävästi tulossa Saamelaiskäräjille veto-oikeus kaikkeen nykyisen Metsähallituksen luvitukseen. Jos sinulla on yritys ja haluat vaikkapa laavupaikan perustaa Metsähallituksen maille, on sinulla syytä olla saamelaisrekisterissä merkintä oikealla puolella, muuten lupa tulee varmasti evättyä. Olen täysin varma että etelän hyväuskoiset kansanedustajat eivät alkuunkaan käsitä sitä kuinka vahva vaikutus metsähallituksella on kaikkeen Lapin elämään. Lain valmistelussa olevan työryhmän viimeinen kokous on määrä pitää ylihuomenna 27.2.2014. Työryhmän toiminnan tuloksia, selkokielellä, on luettavissa Veikko Väänäsen blogista. Suosittelen.
   Samoin kirjoitin aiemmin näkemykseni julki siitä että saamelaisten valtaapitävä vähemmistö tähtää itsenäisen valtion perustamiseen. Norjan puolella tämänsuuntainen pyrkimys jo ääneen sanottiinkin. Suomen puolella samaan pyritään näennäisen sovinnaisesti. Istuttamalla Akwe:koita sinne ja tänne. Ollaan varsin lähellä tilannetta jossa jokainen joutuu puolensa valitsemaan. Inarin kunnallispolitiikassa kuohuu ennenkuulumattomalla tavalla.
   Samaan aikaan toisaalla: Eduskunta käsitteli torstaina 20.2.2014 julkisuudessa olleen homoliittoasian lisäksi kansanedustaja Heikki Auton lakialoitetta kaivoslain muuttamisesta (täysistunnon pöytäkirja: PTK 12/2014 vp ). Käsittely oli tässä vaiheessa varsin lyhyt ja ytimekäs. Auton avauspuheenvuoron jälkeen ainoastaan edustaja Eero Suutari käytti lyhyen kannatuspuheenvuoron. Lakialoite siirrettiin talousvaliokuntaan jatkokäsittelyyn. Ja arvatkaapas kuka onkaan talousvaliokunnan puheenjohtaja? Aivan oikein: Reijo Mauri Matias Pekkarinen. Mauri iskee taas. Tällä kertaa nuijaa pöytään. Siitä onkin melko tarkkaan kolme vuotta kun silloin ministerinä toiminut Pekkarinen lietsoi eduskunnan uskomaan että Lemmenjoen kullankaivu on koko kaivossektorin vakavin ongelma. Kyllä nyt jännittää mitä hyvää sieltä onkaan tulossa ja kuinka nopeasti.
   Jos vanhat merkit paikkansa pitävät, niin hallituspuolueet tekevät keskenään jonkun kytkykaupan, 8,9 tai 15 vuoden siirtymästä, josta sitten äänestellään ja myöhästellään, ja lopuksi sovitaan uusi äänestyksen vastainen mutta ennalta sovitun mukainen tulos. Ei se yhteiskunta niin pyöri että asioista sovitaan demokraattisesti. Muuten sitä kohta alkaa saamelaisetkin vaatimaan demokratiaa...

  Se mikä on varmasti tulossa on kevät. Täällä Oulun korkeudella alkaa jo nurmikot vihertämään vaikka kalenteri väittää helmikuuta. Kevät tekee kullankaivajan levottomaksi, tämä kevät ehkä hieman eri syistä kuin normaalisti.

Se perimmäinen kysymys

   Näin suuren osteoporoosiseminaarin jälkeisinä maininkeina pysähdyin pohtimaan suurta perimmäistä kysymystä. Seminaarissa kultahistorioitsija Seppo J. Partanen valotti meidän kullankaivajien jo 145 vuotta kestänyttä kahnausta virkamiesten kanssa. Senhän kiistämättä aloitti Kittilän kruununvouti Planting, joka varasti kullankaivajilta valtauksen. Sittemmin näitä ristiriitoja on riittänyt. Loistavan esityksensä loppukaneettina Seppo Jii tiivisti ongelmat yhteen perimmäiseen kysymykseen: Kenelle kuuluu maassa oleva kaivamaton kulta?
   Kysymys kuulostaa aluksi aivan järjettömältä, mutta asiaa pohtimalla huomataan olevamme kimurantissa tilanteessa. Suomen sekä vanha hyvä että tämä nykyinen kaivoslaki lähtevät siitä että esiintymän löytäjä saa kullat pitää. Tämä lienee ainoa menetelmä joka houkuttelee ylipäänsä malminetsintää harjoittamaan. Muussa tilanteessa ei olisi tunnettuja esiintymiä, ei juurikaan kaivoksia ja koko planeettamme hyvinvointi aivan erilaisella tasolla. Mitä ei voi kasvattaa, joudutaan louhimaan sanoi eräskin viisas taannoin.
   Oletetaan että tavalla tai toisella havaitset tietyllä maa-alueella olevan kultaa. Teet valtauksen (kullanhuuhdontalupahakemuksen), jolloin saat oikeuden taloudellisesti hyödyntää malmin. Siis kaivaa ja pitää kullan. Kaikki selvää tähän asti. Mutta: kuka omistaa sen maassa olevan kullan ennen kuin olet kaivanut sen ylös? Asialla ei normaalisti ole mitään  merkitystä niin kauan kuin toiminta jatkuu kullan ylöskaivamisena. Taannoin kaivajat hakivat valtauksensa kaivospiireiksi oikeuksiensa pitkäaikaisen hyödyntämisen varmistamiseksi. Onko tilanne kaivospiirillä sitten erilainen, kuka omistaa kaivospiirin maassa olevan kullan (malmin)? Kaivospiirillä oleva inventoitu kultamäärä on joka tapauksessa kelvannut pankille vakuudeksi. Tuntuisi varsin erikoiselta että pankki myöntäisi lainaa jonka vakuutena olisi jonkun kolmannen osapuolen omaisuus. Olisi se toisaalta hauskaa hakea lainaa vaikkapa naapurin mersua tai taloa vastaan.
   Monessa yhteydessä parjaamamme kaivoslakityöryhmä otti sellaisen kannan että kulta muuttuu kaivajan omaisuudeksi vasta sillä hetkellä kun se kaivetaan ylös. Näin perustellen lakkautettavien kaivospiirien osalta maahan jäävää kultaa ei tarvitse korvata. Perustuslakivaliokunta vahvisti tämän käsityksen. Samaisen lakityöryhmän jäljiltä maanomistaja saa kaivosyhtiön lunastaessa maa-alueen kertakorvauksena korvauksen joka koostuu kohteenkorvauksesta, haitankorvauksesta ja vahingonkorvauksesta. Näiden lisäksi maksetaan osuus kaivosmineraalien arvosta (louhintakorvaus). Tämän osalta puolestaan talousvaliokunta esitti louhintakorvauksen tulleen maksetuksi kun alueesta maksetaan käyvä arvo puolitoistakertaisena.
   Otetaanpa esimerkki: Oletamme Agnico-Eaglen lunastaneen kaivosalueen itselleen käyttäen Lapin metsäkiinteistön keskihintaa 827€/hehtaari joka maassa oleva malmi mukaanlukien maksetaan puolitoistakertaisena. Kaivoksen pinta-ala on 21200 hehtaaria, joten lunastushintaa tulee kokonaisuudessaan 26 miljoonaa euroa. Tästä malmin arvoa kuvaava louhintakorvauksen osuus on 9 miljoonaa euroa. Kaivoksen malmivaranto on noin 150 000kg, arvoltaan yli 4 miljardia euroa. Kukas nyt omistaa maassa olevan kullan? Jos sen omistaa maanomistaja (Agnico-Eagle), teki valtio erittäin surkeat kaupat: myi 4 miljardin tavarat 9 miljoonalla. Jos maassa olevan kullan sittenkin omistaa kaivospiirin haltija (Agnico-Eagle), kuten luonnolliselta tuntuisi, asettuu jälleen meidän kaivospiirin menettävien kullankaivajien asema erikoiseen valoon. Tehtyään huonot kaupat Kittilässä valtio sosialisoi meidän kullat ilmaiseksi.
   Spekuloidaanpa vielä: oletamme että valtio keksisi kasvattaa Lemmenjoen kansallispuistoa Kittilän suuntaan ja lunastaisi kaivosyhtiön pois tieltä. Mihin hintaan silloin maa vaihtaisi omistajaa? Edelleen puolitoista kertaa normaali käypä hinta, vai vaikuttaako tehty malmilöytö hintaan? Yleisen edun nimissä on pakkolunastuksia tehty ennenkin... Ai niin, mutta eihän valtiot pakkolunasta yksityisiä kaivosyrittäjiä muualla kuin mustassa Afrikassa, eihän?
   Ai miten niin osteoporoosiseminaari? No, kullankaivajien kultaseminaarissa luita katkeili siihen malliin että Maarianhaminan sataman rampissa oli ruuhkaa, toisia vietiin paikattavaksi ja toisia tuotiin jo kipsattuna takaisin. Hyvä kun hengissä selvittiin - kevättä kohti!

Kappas vaan Sini sekä Ville

   Kullankaivajaksi ryhtyessäni oli mielessä erinäisiä ja epämääräisiä haavekuvia itsenäisestä työskentelystä erämaan syleilyssä. Kuvitelmissani marssin Yrjö-sedän saappaanjälkiä pitkin Lemmenjoen kairaa. En todellakaan arvannut että joutuisin kullankaivajana seuraamaan aktiivisesti poliitikoiden toimia, lausuntoja ja mielipiteitä. Saatikka yrittää niihin vaikuttaa. Olin herttaisen sinisilmäinen siinä periaatteellisessa asiassa että poliitikot toimisivat yhteisen hyvän nimissä ja kaikkia tasapuolisesti kohdellen. Tuntuu tässä vaiheessa naurettavalta ja lapselliselta.
   En olisi ikinä uskonut että jonakin päivänä poliitikot veisivät meiltä kaivajilta perustuslain suojaaman omaisuutemme ja sen myötä oikeuden harjoittaa ammattiamme. Tämän myötä syntyneisiin ikuisesti arpeutumattomiin haavoihin hieroo nyt suolaa ympäristöministerimme Ville Niinistö.
   Hän kehuu julkisessa blogikirjoituksessaan Greenpeacen Sini Saarelaa. Ministerin termein Saarela on "kunnioittavasti osoittanut valmiutta kantaa vastuuta". Ministeri itse ilmoittaa tulleensa politiikkaan "kantamaan tätä vastuuta" sekä saavansa voimaa nähdessään ihmisten "vilpittömällä ja sydämellisellä toiminnalla nousemassa välinpitämättömyyden yläpuolelle". Niinistö vähättelee Saarelan toimien mahdollista laittomuutta toteamalla pidätyksen olleen "kansainvälisen merioikeuden kannalta kyseenalaisen".
    Mitäpä mahtaisi ympäristöministerimme tuumata jos minä kullankaivajana "osoittaisin kunnioittavasti valmiutta kantaa vastuuta" ja jatkaisin ammattiani kaivoslain muutoksesta huolimatta. Kaivikoneellani pyyteettömästi pörräten kantaisin korteni yhteiseen kekoon jatkamalla kullantuotantoani erittäin ympäristöystävällisesti pelkkää painovoimaa hyväksikäyttäen. Tältä pieneltä osin vähentäisin painetta lisätä kemikaalien, lapsityövoiman ja sisällissotien sävyttämää kullantuotantoa kehittyvissä maissa. Pieni muruseni kasvattaisi poliitikkojen peräämää EU:n mineraaliomavaraisuutta. Takaan että "välinpitämättömyyden yläpuolelle nouseva toimintani olisi vilpitöntä ja sydämellistä." Edellä kerrottuun verraten rikkeeni olisi varsin vähäinen, onhan uusi kaivoslakimme "kansainvälisen ihmisoikeuden kannalta kyseenalainen". Mahtaisiko sopivan värinen puoluejäsenkirja tehdä rikkeestä peräti ihailtavan ja julkisesti kehutun?
...Jonna Tervomaata siteeraten:
Kappas vaan Sini sekä Ville,
kahdestaan lähti hippasille,
toisistaan huoltavaan ne pittää
ei nää ne muuta mittään.

Korvaus ylituotannon leikkaamisesta

    Useimmat veteraanikaivajat, ainakin maaseudulla eläneet, tietävät mitä Suomen valtio teki 60-luvun lopulla leikatakseen käsistä karanneen maatalouden ylituotantoa. Silloin ei kielletty elinkeinoa valtion toimesta kuten nyt, vaan keksittiin kepin sijasta porkkana: pakettipellot. Liian ahkeraa maanviljelijä-yrittäjää houkuteltiin lyömään talikko seisomaan ja zetori pelkästään lumitöihin. Maksettiin pinta-alapohjainen korvaus kun toiminnanharjoittaja sitoutui jättämään pellot viljelemättä. Jos rintakehää puristavan tarmon käytti istuttamalla pellon kasvamaan metsää, sai bonuksena vielä suuremman korvauksen.
   Näin maamme selvisi uhkaavista viljavuorista - ja Itämeri ylenpalttisesta lannoitekuormasta. Luultavasti vihrein teko mitä valtio koskaan tulee tekemään - tosin vahingossa. Toisaalta, eihän silloin ei vielä vihreyttä tunnistettu. Kaupungistuminen ei vielä ollut niin pitkällä että kenellekään olisi tullut mieleenkään nostaa normaalia jokamiehen luonnonsuojelua, luonnon kanssa elämistä, miksikään aatteeksi.
Good old days...
     Suosikkikirjassani "Käsikirja Linnunradan liftarille" on kohtaus jossa miehen talo aiotaan jyrätä katerpillarilla ja mies asettuu eteen makaamaan. Työnjohtaja kysyy maassa makaavalta mieheltä: "Onko teillä minkäänlaista käsitystä mitä vaurioita katerpillarille tulee jos se ajaa teidän ja talonne ylitse?". "No minkälaisia?"- kysyy mies. "Ei minkäänlaisia - ei kerrassaan minkäänlaisia!", huutaa työnjohtaja.
Samalla tavalla voisi kysyä valtiomme johtohenkilöiltä: "Minkälaisia vaurioita maamme kansantalouteen aiheutuisi, jos kaivospiireistä luopuville kullankaivajille maksettaisiin kohtuullinen 'pakettikorvaus' kaivospiireistä?" - "EI MINKÄÄNLAISIA - EI KERRASSAAN MINKÄÄNLAISIA!" kaikuu vastaus tyhjässä Arkadianmäen isossa salissa.
     Kyseisessä paikassa on parhaillaan muhimassa pieni paketti kullankaivajille. Pikkupoikana aina toivoin kovaa pakettia, niin nytkin. Kyseessä on kuitenkin vain pehmeä paketti. Pieni, mutta kyllä sekin lämmittää monivuotisen paukkupakkasen jälkeen. Kiitokset asiaan myötämielisesti vaikuttaneille, maltamme vielä hetkisen odotella.
Hyvää Joulua ystävät, kullankaivajat ja muut lukijat.

Tyyntä myrskyn edellä

     Vuoden pimeimpänä aikana kullankaivajan elämässä on tyyntä myrskyn edellä. Vaikken olekaan meteorologista koulutusta saanut, osaan ennakoida myrskyn olevan tulossa. Meidän tutkassa näkyy useita myräkkää tietäviä osa-alueita.
     Lakkautettavilta kaivospiireiltä on menossa kysely kaivajien omasta näkemyksestä vaadittavasta vakuudesta. Ollaan siis kysyvinään asianosaisen mielipidettä ennenkuin päätös lyödään nenän eteen. Tämä on sitä niinsanottua osallistamista. Annetaan ymmärtää että sillä olisi vaikutusta. Tämä on jo parissa prosessissa nähty, ikävä kyllä. Ja toisaalta, onhan maanhaltija Metsähallituskin Lemmenjoella jo etukäteen näyttänyt kuinka kämpästä pääsee eroon yhdellä tulitikulla. Tikkuaskilla pääsee jo kaikista Lemmenjoen kämpistä.
      Samaan aikaan Lemmenjoen osalta puuhastellaan kokonaismaisemointia, tai jotakin suunnitelmaa sellaisen tekemisestä. Pelko persiissä on siinä että nykyiset kaivajat laitetaan maisemoimaan useiden sukupolvien, kymmenien vuosien työ. Tarkoitus lienee peittää kaivun jäljet niin ettei ainakaan kehäkolmosen sisäpuolella ketään ahdista. Mielenkiintoiseksi asia mennee niiltä kohdin kun/jos alueella ei ole lainvoimaista ympäristölupaa koneelliseen maisemointiin. Ei tainnut tulla kaivoslain säätäjille mieleen että lapiolla se kahden vuoden aika on melko lyhyt maisemointiin. Nykyisen ympäristöministeri Niinistön mielestä kaivoslaki on Aatamin aikuinen. Mutta eikös se ollut Reijo Mauri Matias, eikä Aatami?
     Käräjärintamalla ei ole mitään uutta. Rovaniemen hallinto-oikeuden päätökset ovat siirtyneet KHO:een kuten aiemmin jo kirjoitin. Tietääkseni kaivosviranomainen on jäädyttänyt ainakin osan myönnettävistä luvista odottamaan tuota ennakkopäätöstä. Lienee järkevää ja on todennäköisesti kaivajienkin osalta se nopeampi tie.
     Positiivista on vihdoinkin kuulunut arkadianmäeltä. Ahdinkomme on saanut ainakin Lapin kansanedustajista puoltajia siinä määrin että liikkeellä on ihan oikea aloite lakimuutoksen tekemiseksi. Tavoitteena on ensivaiheessa tehdä minimalistinen muutos, jotta huuhdontaluvan jatkohakemuksen valitusaikana toiminta ei katkeaisi kuten nyt. Päätös olisi mahdollista saada aikaiseksi jo kuluvan talven aikana. Pientä mutta merkityksellistä.
     Huomattakoon että tämä ei alkuunkaan riitä korvaamaan sitä perustuslaillista omaisuudensuojan loukkausta jolla kaivajien maahan jäävät kullat pakkolunastetaan valtiolle.
     Geopark-hanketta ollaan viimeistelemässä. Kullankaivajien julkisuudessa esittämä huoli lisääntyvästä suojelusta projektin tiimoilla osoittautui todeksi: tietty museaalinen taho yritti aivan loppuun asti saada hankkeeseen suojelullisia sivuvaikutuksia. Kiitos muiden yhteistyötahojen, etenkin Inarin kunnan, suojelupyrkimykset torjuttiin hankkeesta pois. Hakemus jätettäneen ja alue tulee säilymään aktiivisena kullankaivualueena. Se sitten kelpaa Geoparkiksi sellaisenaan, tai sitten ei. Suojelu ei tämän mukana lisäänny eikä vähene.
     Ensi kesän kullanhuuhdontakisojen osalta tehtiin merkittävä välipäätös. LKL järjestää omat kisansa myös Tankavaarassa ja tällä kertaa SM-kisojen aattona, torstaina 31.7. Nelipäiväinen kisaputki jatkuu siitä 'perinteisillä' SM-kisoilla. Kokeilulla kerätään kokemuksia seuraaville vuosille.    
     Pieni mutta tärkeä päätös LKL:n pikkujoulujen paikasta päätyi vaihteeksi takaisin Inariin. Hauskaa pikkujoulua, toivottavasti myrsky grogilasissanne ei ylly taifuuniksi asti.

Ylä-Lappi - rasistinen itsenäinen valtio?

Kullankaivajien vastoinkäymiset eivät ota loppuakseen. Samaan aikaan kun Kutturan suunnan kaivajat joutuvat käräjäkierteeseen Saamelaiskäräjien saatua lupaprosessin pysäytettyä muotovirheisiin vedoten, on omalle kohdalleni osunut toisenlainen haitanteko. Kun koneellista kullankaivua on hallitsemallani kaivospiirillä yhtäjaksoisesti nyt harjoitettu yli 20 vuotta, on kyseinen ammatinharjoittaminen yhtäkkiä haittaamassa paikallisen, alkuperäisen kulttuurin ja kielen harjoittamista siinä määrin että välitöntä lakkauttamista vaaditaan.
Valitus Vaasan hallinto-oikeuteen tuotti vesiperän: valitusta ei otettu edes tutkittavaksi, koska HAO:n mukaan asia ei "koske valittajan etua tai oikeutta välittömästi". Pelottavaa kyllä, päätöksessä todetaan että valmisteilla olevassa ympäristölain muutoksessa sellainen oikeus on tulollaan. Bumerangi HAO:sta poiki tietysti valituksen Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, onhan veronmaksajien varoilla kustannetut juristit Saamelaiskäräjien käytettävissä. KHO:n päätöstä saanee odotella ensi vuoden jouluun.
Kun vielä lainsäädäntöä Metsähallituksen osalta ollaan muuttamassa siihen suuntaan että saamelaisten sananvaltaa ollaan lisäämässä, on varmaa että pyrkimys kohti suurempaa itsenäisyyttä jatkuu.

Ei voi välttyä ajatukselta että lopullinen tavoite on saamelaisten hallitsema itsenäinen Ylä-Lapin valtio. Päätellen junantuomien tähänastisesta kohtelusta, kyseinen valtio tulee olemaan varsin rasistinen. Saamelaisen kullankaivajan ympäristölupa meni ilman Saamelaiskäräjien valitusta, allekirjoittaneen ei. Toistaiseksi me lantalaiset kelpaamme vielä veronmaksajina tiettyjen toimien rahoittajiksi ja turisteina rahaa tuomaan. Saapa nähdä kuinka ILOisesti itsenäinen Ylä-Lappi toivottaa lantalaiset tervetulleeksi, viisumi nyt kuitenkin vaaditaan.

Olihan menneessä kesässä jokunen valopilkkukin. Esimerkiksi kalansaalis jonka nappasin kesken konekaivun, Jäkälä-äytsin purosta käsin. Siis kirjaimellisesti käsin.

Lukijoille lienee selvää että kuvassa näkyvät 4cm pituiset tammukanpoikaset ovat syntyneet kyseissä purossa. Tuskin vaeltaneet kymmentä kilometriä kaivamattomalta naapuripurolta. Siis yli 20 vuoden yhtäjaksoinen konekaivukaan ei ole kalakantaa tuhonnut. Vaikka juuri tämänsuuntaisilla puron samentumisen vaikutuksilla kansanedustajia sumutettiin kaivoslain loppumetreillä. Kultamiehille jäänee ikuisesti arvoitukseksi sumutuksen tekijät ja motiivit. Tieto lienee vain muutamassa nahkakantisessa.

Monille kullankaivajille tuttu virkamies Markus Ala-Passi jäi äskettäin eläkkeelle ympäristöministeriöstä. Voi kuinka mielelläni lukisin hänen elämänkertakirjaansa, olkoon otsikko vaikkapa: "Muistatko kun kaivoslakia runnottiin". Saa käyttää mutta ei ole pakko;-)

Vaviskaa kalastajat, metsästäjät, vaeltajat ja marjastajat!

Otsikon mukainen ajatus hiipii mieleen väistämättä. Nimittäin Maa- ja Metsätalousministeriö on asettanut työryhmän aikomuksena lisätä saamelaisten osallistumisoikeuksia  valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksenteossa. Ja vieläpä erityisesti toimeksiannossa mainitaan tuleva laki Metsähallituksesta. Saamelaiskäräjien puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven mielestä tuore kaivoslaki on hyvä esimerkki parantuneesta osallistumismahdollisuudesta. Toisin sanoen se, mitä kullankaivajat nyt ovat saaneet osakseen, tulee jatkossa koskemaan kaikkia Ylä-Lapin valtion metsissä liikkuvia luonnonkäyttäjiä. Haeppa siinä riekostuslupaa niin löydät itsesi käräjiltä paikallisen kielen ja kulttuurin raiskaajana. Sienten ja marjojen poiminta pitää olla kenkäheinän kerääjien yksinoikeus...

Aivan muussa yhteydessä törmäsin vaatimukseen liittää Kemihaaran suot Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Ihan kuin Lapissa ei olisi jo nyt tarpeeksi suojelualueita. Lapin kaikki suojelualueet pitäisi kiireesti ottaa uuteen tarkasteluun. Käsivarren kansallispuistoa vastustaa kaikki muut paitsi poronhoitajat. Eikö kenenkään muun päässä soi kellot: Miksi? Nykyinen meininki jossa eräs kansanryhmä saa harjoittaa kansallispuistoissa motorisoitua liiketoimintaa, mutta kukaan muu ei, on kaikilta ulkoisilta merkeiltään syrjintää ja rasismia. Kaiken lisäksi valtion tukemaa ja rahoittamaa.

LKL:n hallituksen kokouksessa käsiteltiin ajankohtaisina asioina mm. kullanhuuhdontalupien käräjäkierrosta KHO:ssa (josta kirjoitin enemmän viimeksi). Geoparkin osalta tuoreita uutisia odotamme aivan näinä päivinä. Parhaillaan on Suomen 'valtuuskunta' Italiassa oppimassa asiasta uutta. Tulevassa Tankavaaran symposiumissa (12.-13.9.) asiasta pitäisi sitten kaikkien kuulla. LKL:n käsitys asiasta on edelleen se että Geopark ei voi asettua aktiivisen kaivun haitaksi. Näkemyksemme on kuulemma saanut tukea muilta asian valmistelussa mukana olevilta.

Useita vuosia hieman hiipumaan päin oleva kullanhuuhdontakilpailujen kulttuuri tulee saamaan taholtamme huomiota. Päätimme kokoontua hieman hallitusta laajemmalla kokoonpanolla syksyn aikana pohtimaan miten asiaa voidaan parhaiten edistää. Pitää muistaa että LKL oli aikanaan 70-luvulla vahvasti mukana kun koko lajia oltiin keksimässä. Voi hyvinkin olla että vuodesta -83 jatkunut kahtiajako liiton omine kilpailuineen tulee tiensä päähän ja yhdistämme voimamme Kultamuseon tuki ry:n kanssa. Kilpailuihin enemmän laatua, vähemmän määrää.